Lippuhäntäisille ystävilleni

Kiitos teille ystäväni, jotka herätätte minut joka aamu, tulemalla sänkyni viereen käyskennellen ensin levottomasti ja sitten hyppäämällä viereeni telmimään kuin ihmislapset vanhempiensa kanssa. Vaikka minua väsyttää, tiedän että tarvitsette minua avuksi, jotta saatte toteutettua niitä toiveita ja tarpeita, mitä mielessänne liikkuu.

Me voimme kommunikoida toisillemme, vaikka tavallaan puhummekin eri kieltä. On hurjaa, että silti ymmärrämme toisiamme niin hyvin.

Nousen ylös ja olette vilpittömän iloisia, niin kuin aina. En ole nähnyt teitä juuri muuten kuin iloisina, joskus ehkä hieman häpeisinä, ja silloin tiedän laillanne, että nyt on tapahtunut jokin hupsis asia. Mutta ettehän te voi aina ymmärtää, mikä on sellaista, joka saa minut, laumanne johtajan tuntemaan, että tämä oli väärin tehty.

Rakastan seurata sivusta kun leikitte toistenne kanssa, rakastan sitä, kun istun sohvalla ja joku työntää kirsunsa käteni alle, kaipaen rapsutusta. Silittelen pehmyttä karvaa ja näen että kohta siihen nukahtaa pieni ystävä. Toinen tulee myöskin viereen nukkumaan.

Kun kävelemme pihalla, me kaikki kolme ihmettelemme ja tarkkailemme maailmaa, te ehkä hieman eri näkökulmasta, mutta seuraamme kaikki valppaana, mitä ympärillä tapahtuu. Kun kerron teille, että te pääsette kohta irti, ette meinaa pysyä karvoissanne ja alkaa mahdoton heiluminen, takapuolikin keikkuu niin, että toinen ei omaa kroppaansa hallitse.

Miten pieneltä asialta tuntuu, että pääsee irti. Mutta ei se ole. Irti pääseminen tarkoittaa vapautta. Vapaudessa on mahdollisuus toteuttaa ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Esimerkiksi tänä iltana sinut onnelliseksi teki se, kun vapaana ollessasi, pääsit juoksemaan jäniksen perään. No minä en ehkä asiasta ollut ensin hyvilläni, mutta koska tulit pian luokseni, olimme sujut asiasta.

Joskus kadehdin sitä, miten huolettomalta elämänne vaikuttaa, en silti voi tietää täysin sitä onko se huoletonta.

Sen tiedän, että te huolehditte minun hyvinvoinnistani hirveästi ja minä teen sen saman teille, te olette minulle niin rakkaita, että en voisikaan muuta. Antakaa anteeksi, jos joskus en jaksa heti toimia, olette kyllä hämmästyttävän ymmärtäväisiä.

Te tiedätte milloin on surullinen olla ja tulette lähelleni, käperrytte viereen. Ja kun olen iloinen, yhdytte iloon! Teissä on sellaista uskollisuutta, jota en ole näissä kaksijalkaisissa vielä tähän päivään mennessä nähnyt.

Te ystäväiseni ette ole vain seuranani, te olette laumaani ja olette opettanut minulle elämää varten paljon asioita.

Kiitos, se kuuluu teille päivittäin.

Ihmisyydestä.

Minä olen ihminen, vaikka olenkin katutunnelissa yksin värjöttävä haamu, jota ohikulkijat eivät vilaisekaan. 

Minä olen ihminen, vaikka fysiikkani ei salli minun pärjätä elämässä ilman toisen antamaa huolenpitoa. 

Minä olen ihminen, vaikka sodat repivät sydämeni irti ruumiista, enkä voi koskaan unohtaa, en koskaan parantaa sisintäni ennalleen. 

Minä olen ihminen, vaikka rahani eivät riittäneet edes muovikassiin, jotta olisin voinut kantaa muutamia minulle tärkeitä tavaroita, kun taivallan pitkin pölyisiä kaupungin katuja. 

Minä olen ihminen, vaikka olen satuttanut itseäni, sekä muita monta kertaa. 

Minä olen ihminen, vaikka olenkin kylmä ja kova, sisältäni löytyy vain turvattomuutta lapsuudesta, jonka vuoksi en vain pysty muuttamaan käytöstäni, ainakaan kovin helposti. 

Minä olen ihminen, vaikka minun elämänlankani on jo niin hapara, että se voi katketa milloin vain.

Minä olen ihminen huolimatta siitä, että olen erilainen kuin muut, niinhän me kaikki olemme, oletko koskaan tullut sitä ajatelleeksi? 

Minä olen ihminen, kaikkine niine ominaisuuksineen, mitä minulle on annettu. Joka hetki minun tulisi kunnioittaa elämää niin paljon, etten saisi sortaa itseäni, enkä muita. Minä olen syntynyt tänne, minä kuulun tänne.

Raisma

Tervehdys

Raisma. 23-vuotias. Matkailualan opiskelija ammattikorkeakoulussa. Leijona horoskoopilta ja kovasti sitä oikeastikin monessa suhteessa. Elää elämäänsä usein aika inspiraatiolähtöisesti. Hetkessä. Nämä ovat minun hetkiäni, sanoja, joita minä teille haluan jakaa. Myös tekoja. Mea momentum.

Runoutta, liikkumista, ruokaa, musiikkia, mitä milloinkin, silloin kun minusta tuntuu että sopisi tänne jaettavaksi.

Tästä lähdetään.

Kuljen niitä teitä, jotka ovat niin leveitä, että tarvittaessa voin kääntää pyöräni äkkiä ympäri ja ajaa edelliseen risteykseen ja kääntyä sinne. Näyttää paremmalta. Minulla, kuten monilla muillakin on tapana lähteä joskus kohti tiettyä päämäärää, katsomatta etukäteen valmiiksi reittiä. Kun huomaan eksyväni, on parempi pysähtyä tarkastamaan karttaa, navigoida uudestaan. Hajamielisyydestäni huolimatta, olen pärjännyt yllättävän hyvin, koska aina on niitä, joilta voi kysyä neuvoa, jotka tulevat pyytämättäkin varmistamaan, että tiedän minne menen.

Minä menen sinne, missä minusta tuntuu hyvältä, jossa saan olla minä.

Vanhaa, mun elämäntaparemppaakin käsittelevää blogia voi vielä jonkin aikaa ainakin käydä halutessaan lukemassa täällä: lifewithcurlies.blogspot.fi